lauantai 8. maaliskuuta 2014

Haasteellista ja muuta


Täällä ollaan, vaikka edelleen olen pysytellyt poissa blogin kirjoittamisesta. Tössäoppiminen on jatkunut, ihan justkohta loppuu ja sitten on hetken huilitauko ennen seuraavaa to-paikkaa x. Lähiopiskelutkin on nyt omalta osaltani käytynä, eli enää loput työssäoppimiset ja etätehtävien tekoa, sekä yksi suunnistus. Valmistuminen menee kesäloman jälkeiselle ajalle, koska olen hakenut kesäloman ajalle yhtä harjoittelupaikkaa, josta ei kyllä vielä ole vastattu mitään. 

Tehdään nyt näitä haasteita silloin kun niitä osuu kohdalle, niin tulee jotain kirjoiteltua. Haasteen sain Saidalta Korpien kuiskeesta.

--------------------

Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista: 
AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA. 
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset.

Haaste alkaa seuraavana päivänä, joten tänään joudut vastaamaan rehellisesti kahteenkymmeneen kysymykseen.

1. Mikä on sinun horoskooppi merkkisi?
- Jousimies länsimaisessa ja lohikäärme kiinalaisessa.

2. Osaatko valehdella?
- Tarvittaessa, mutta yleisesti ottaen inhoan valehtelua ja olen tosi huono siinä.

3. Pidätkö itseäsi luotettavana?
- Kyllä.

4. Miksi aloitit bloggaamisen? 
- Oli tarve jakaa asioita, vaikka nyt onkin opinnot vieneet ajan ja jaksamisen.

5. Oletko onnellinen?
- No suht.

6. Kadutko jotain asiaa erittäin paljon?
- En.

7. Raha vai rakkaus?
- Rakkaus.

8. Onni vai terveys?
- Terveys, jos täytyy valita vain toinen.

9. Olet yksin, sinulla on kylmä. Otat puhelimen käteesi, kelle soittaisit sillä hetkellä?
- Ystävälle.

10. Mikä on sinun hurjin unelmasi?
- Oma tupa, oma lupa. Ja rakkaus. 

11. Etsi netistä tämän päivän ennuste koskien horoskooppiasi.
- Astrosää: Tarina kulkee jouheasti ja asioita on helppo sopia oikeille raiteille. Riittää kun avaat suusi ja kerrot, mitä sinulla on mielessäsi.

Jousimies
Tänään hermostut ihmisiin, jotka puhuvat vain puhumisen ilosta. Et jaksa kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä ja annat kyllä muidenkin huomata sen. Parempi olisi kuitenkin sulkea vain omat korvansa eikä kenenkään suuta. Peilihän se vain siinä jaarittelee. www.astro.fi

12. Kadehditko ihmisiä?
- Pyrin välttämään, mutta joskus tulee sorruttua. En kuitenkaan isosti.

13. Millainen olisi unelma sinä?
- Parempikuntoinen ja jaksavaisempi.

14. Kuvittele itsesi 10vuotta eteenpäin. Missä olisit? Mitä tekisit?
- Toivottavasti luontojuttujen parissa.

15. Suurin ensi kesän suunnitelma?
- Saada kaikki kouluhommat valmiiksi.

16. Milloin viimeksi itkit?
- Mummon hautajaisissa syksyllä. Empatiaitkuja tulee silloin tällöin.

17. Miksi ihmiset seurustelevat, vaikka sanovat sen olevan hankalaa?
- Siksi.

18. Seurusteletko sinä?
- En.

19. Haluatko mennä naimisiin?
- En pelkästään naimisiinmenon takia. Jos löydän jonkun, joka tuntuu oikealta, ja tunne on molemminpuolinen, niin mikä jottei.

20. Mitä mieltä olet tästä haasteesta?
- Erilainen ja mukavan tuntuinen, katsotaan kuinka jaksan pysyä mukana.

Lisää vielä tähän loppuun viisi tärkeää kuvaa.

Kissat, ja eläimet ylipäätään.

Luonto. Kuvassa Tammikuinen auringonnousu.

Kirjat ja tieto.

Musiikki. Kuvassa Lovijatar, 2013.

Kaikki omaan pakanalliseen polkuuni liittyvä.

Kiitä haasteen antajaa ja kuvaile hänen blogiaan kolmella sanalla.
- Kiitos Saida haasteesta :) Korpien kuiske on inspiroiva, maanläheinen ja lämminhenkinen :)))

Haasta vähintään 15 bloggaajaa tekemään tämä haaste.
- En lue kovin montaa blogia, ja ne vähätkin on jo haastettu, joten tästä saa vapaasti kopioida haasteen halutessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti