sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ihon ongelmien tasapainotusyrityksiä

Hei! Ei nyt tule usein kirjoiteltua blogia, koska aikani kuluu päivisin työssäoppimisessa vol. 2. Itsenäisyyspäivää tuli vietettyä luomuriisipuuroa keitellen ja syöden, ja katselemalla tv:stä itsenäisyyspäivän vastaanottoa. "Vuoden" olen vanhentunutkin tässä välissä :D

Mantelimaitoon tehty luomuriisipuuro


Näin talven tullen herkkä ihoni reagoi ilmojen kylmenemiseen ja kuivumiseen ikävällä tavalla kuivumalla entisestään, kutinalla ja ihottumalla. Nyt se on jotenkin ollut erityisen huonossa kunnossa, erityisesti päänahka, sormet ja kämmenselät osittain, ja sääret. Mitkään voiteet eivät ole auttaneet, ja ajattelin kokeilla vähän hellempiä menetelmiä nahkani iloksi ja parhaaksi.
Ensimmäisenä testaukseen meni luomulaatuinen kylmäpuristettu kookosöljy, mutta se ei toiminut toivomallani tavalla omaan ihooni. En sitten tiedä kosteuttiko liian syvältä, mutta pintakuiva iho tarvitsee kosteutta siihen ihon pintaankin.
Sain lahjaksi itsetehtyä pihkavoidetta, jota laitoin kuiviin ja haavaisiin kohtiin, mutta voiteesta tuli allegiareaktio, samoin kuin loppukesällä alkoi tulemaan itsetehdystä pihkaöljystäkin :( Ainut sama raaka-aine oli näissä pihka. Eli olen näköjään allerginen pihkalle tai sen kuumakäsittelylle, ja siitä syntyville yhdisteille. Tarkoittaa sitä, että testaan jossakin vaiheessa kävisikö pihka minulle kuumentamattomana, tai pelkästään ilman apuaineita (älkää vielä kysykö kuinka toteutan tämän).

Päänahkakin oli/on huonossa kunnossa. Pitkään käyttämäni Frantsilan shampoo ei enää pessyt hiuksiani puhtaiksi, vaan hiukset jäivät kamalan rasvaisen näköisiksi. Aluksi luulin, että käsivoiteet tarttuvat hiuksiini, kun ihon öljyämisen jälkeen kosken hiuksiini (huomaamatta). Kokeilin vaihtaa shampoon messuilta ostamaani palashampooseen. Minulla oli kahdenlaiset pienet shampoopalat; teepuu- ja kehäkukkapala. Kehäkukka oli aika ok, mutta hiukset jäivät aika raskaiksi. Teepuushampoopala sai hiukseni aivan kauheiksi, eikä minulla ollut kärsivällisyyttä odottaa monia pesuja, että palashampoot alkavat (jos alkavat) toimia hiuksiini.
Työssäoppimispaikkani ympäristön vaikutuksesta (ihanien tuotteiden äärellä päivät pitkät) kokeilin sitten ostaa sellaisen setin, missä oli pieniä tuubeja (Mádara) luonnonkosmetiikkaa: shampoo, hoitoaine, kosteusvoide, yövoide, vartalovoide, puhdistusmaito ja käsivoide. Hiustuotteet ja yövoide olivat oikein sopivia, muut ihan ok, kosteusvoiteet eivät oikein riittäneet iholleni, mutta ihan menettelivät kuitenkin. Etenkin kädet olivat niin huonossa kunnossa, etten pystynyt niihin hetkellisesti juuri mitään voiteita käyttämään.
Hiusten ja päänahan ongelmat lähivät parempaan suuntaan ostettuani testaukseen kotimaisen luonnonkosmetiikkamerkin EkoPharman lakka-tyrnishampoon, se on ihana! Pesee hiukset ja hiuspohjan puhtaaksi, ei kuivata, ja pitkästä aikaa hiukset pysyvät puhtaan näköisinä yön yli nukuttua. Toivotaan, että tilanne säilyy hyvänä.

Kenkkuileviin käsiini ostin kotimaisen Flow-kosmetiikan arganöljyä, sekä apteekin Locobase repair -voiteen, kun se ei sisällä hajusteita, väriaineita, eikä parabeeneja. Lisäksi voiteen luvattiin olevan erikoisvoide erittäin kuivalle iholle ja nopeuttavan ihon omaa korjausprosessia. Inci-listan ainekset eivät vielä ole minulle kovin tuttuja, joten en osaa sanoa sisällöstä, onko minkäverran ei-luonnollista sisältöä siinä. Voide on kuitenkin auttanut huippuhyvin, toivottavasti tämäkin tilanne jatkuu. Argan-öljyä käytän täsmätippoina kuivimpiin ihon kohtiin, käyvät myös hiuksille ja päänahalle.

Kasvojeni iho on reagoinut myös kehittämällä kutisevia ihottumalaikkuja muutamiin kohtiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Tämän vuoksi meikkivoiteen sopivasti loppuessa vaihdoin tilalle saksalaista luonnonkosmetiikkaa Logonalta. Tässä sarjassa oli kalpealle iholleni sopivan vaaleansävyinen meikkivoide. Samalta merkiltä ostin ripsivärinkin, entisen ollessa aika kuollutta tavaraa (vaiko oikeinkin elossa, hyi). Se ei sotkeudu ihan hirveästi, niinkuin jotkut luonnonkosmetiikkaripsarit tekevät, mutta sadetta se ei kestä ainakaan. Kasvoille ostin vielä EkoPharman kasvoveden ja silmänympärysvoiteen. Nämä olleet vasta kovin hetken käytössä, joten vielä ei oikein osaa sanoa, millaisia ovat ja sopivatko iholleni. So far so good.

Syy miksi tästä asiasta kirjoittelen on, että ihmiset miettisivät mitä käyttämänsä tuotteet sisältävät. Tämä ei ole mikään maksettu mainos miltään taholta, vaan kerroin tuotteista, jos joku muu samanlaisten ongelmien kanssa tuskaileva saisi apua tai vinkkejä. Varmasti syömämme ravinto vaikuttaa ihon kuntoon, ja stressi ja moni muukin asia. Eli ihon huonon kunnon syy pitäisi (omani mukaan lukien) selvittää. Mutta kukapa näitä asioita lähtee selvittämään? Ei kunnallisella terveydenhoitopuolella kukaan. Itse täytyy ottaa asioista selvää, ja tehdä kokeiluja ja miettiä mistä iho-ongelmat voisivat johtua, ja kuinka kuormittaa kemiallisesti vähemmän muutenkin herkkää ihoa. Itselläni ravintoon on tullut lisättyä enemmän luomuaineksia. Muutoin yritän helpottaa ainakin oireita käyttämällä mieluiten luonnollisia voiteita, öljyjä, puhdistustuotteita ja meikkejä. Ihan alussa tällä tiellä vasta itse olen, mutta sentään edes siellä. Jos iho ei jatka paranemistaan, niin ehkä seuraava paikka on hyvä homeopaatti.

Mm. kotimaista luonnonkosmetiikkaa


Mukavaa Yulen/Joulun odotusta, pitäkää terveydestänne huolta :)