Muistelua ja odotusta

Ensi viikko onkin sitten opiskelua taas kansallispuistomaisemissa. Olemme kaksi kertaa vuodessa kansallispuistossa opiskelemassa mm. päiväretkeilyä, luontoa ja vuodenaikoja. Nyt vähän jännittää tuleva näyttö, jonka suoritan parin kanssaopiskelijan kanssa.. Jokatapauksessa monipuolinen, mukava ja raskas viikko edessä :) Tiedossa on ainakin tarpomista ja rämpimistä suolla, pirunpelloilla ja metsissä, ehkä jopa pienellä "vuorella". Loimulohen valmistamista (ja syömistä, nam) iltanuotiolla, puusaunaa, ja ehkä järvessä pulahtamista. Mukavaa iltaohjelmaa. Pimeneviä syysiltoja. Mielenkiintoisia suokasveja, lintuja ja ötököitä, niin ja hirvikärpäsiä, yhh!

Loimulohen loimutusta

Kansallispuistoviikot ovat mukavia siinäkin mielessä, että tulee turvallisessa ympäristössä ylitettyä itsensä ja hälvennettyä omia ennakkoluuloja ja pelkojaan. Minä olen esimerkiksi kävellyt suolla, ja pelkäsin aikaisemmin niitä todella paljon. Olen jopa käynyt yksin vapaaehtoisesti suolla kävelemässä, vaikka ei se mikään nautinto ollut, vaan aika kamalaa siinä mielessä, kun maa jalkojen alla "heiluu" eli joustaa liikaa, ja minua alkaa huimaamaan. Yksin ollessa pelkään, että uppoan sinne (vaikkakaan en kävellyt hirveän kostealla upottavalla suolla). Suossa on myös usein piilossa sammalen alla puoliksi lahonneita kaatuneita puita, ja ne hankaloittavat kulkemista ja tasapainon säilymistä entisestään. Mutta niin vain olen päässyt suurimmasta suopelostani eroon. Suon kasvillisuus on mielenkiintoista ja sudenkorentoja siellä on vaikka minkälaisia. Karpaloitakin sieltä löytyy :)
Sieniretkellä söin jopa sienimuhennosta, vaikka en sienistä pidäkään. Ennakkoluulot ja pelot sieniä kohtaan hälvenivät kuitenkin senverran, että tänä kesänä/syksynä poimin kantarelleja, ja söinkin niitä. Vielä olisi tarkoitus löytää suppiksia. Ehkä ensi vuonna laajennan sienituntemustani kahden lajin ulkopuolelle?
Olen myös kiertänyt yksin kuuden kilometrin merkityn reitin, joka kulki metsässä ja suolla, osittain kansallispuistossa ja osittain luonnonpuiston alueella. Yksin metsään meneminen oli yksi sellainen itsensä ylittämisen hetki, koska kyllähän metsäkin nielee ihmisen.

Leväkkö, Scheuchzeria palustris

Pieni Koirajärvi

Salamajärven kansallispuisto

Pieni Koirajärvi

Talviviikolla olen hälventänyt pelkojani käymällä avannossa, ja hiihtämällä ja lumikenkäilemällä järven jäällä (järvikin nielaisee ihmisen), ja on ollut jännää hiihtää pirunpellon yli. Myöskään eksymisen pelko ei enää ole niin suuri, joskaan ei vielä poistunutkaan.

Kirja-arvonnan voittaja ei ole ottanut yhteyttä, hänelle tiedoksi, että ainakaan ensiviikon aikana en pysty postittelemaan ylläolevasta syystä. Jos hän on unohtanut koko arvonnan, tai yhteydenottoa ei ensiviikon aikana kuulu, niin arvon kirjan uudelleen. Täytynee ehkä tulevissa arvonnoissa pyytää sähköpostiosoitteet heti arvontaan ilmoittautuessa.

Näihin tunnelmiin: hyvää alkanutta syksyä ja Mabonin odottelua kaikille.