tiistai 22. lokakuuta 2013

Noituuden opiskelun avuksi

Monella aloittelevalla noituuden ja magian harjoittajalla pulmana on, että mistä löytää hyvän opettajan. Opettajan sanotaan ilmaantuvan oppilaan ollessa valmis, mutta asioihin pystyy itsekin vaikuttamaan, jos ei halua tai jaksa jäädä odottelemaan opettajan ilmaantumista, tai jos ei etsinnöistä huolimatta ole onnistunut itselleen opettajaa löytämään. Eikä tämä ole pelkästään aloittelevan noidan /noituudesta kiinnostuneen ongelma. Onnekseni satuin törmäämään Metsän tyttären blogissa mielenkiintoisen kirjasarjan esittelyyn. Olen tästä jossakin aikaisemmassa postauksessani maininnutkin, ja kyseessä on siis Christopher Penczakin kuusiosainen kirjasarja Temple of Witchcraft. Kirjasarja on englanninkielinen, ja kirjat ovat hyvän kokoisia, ei mitään ohuita lämysköitä. Olen oppinut saman asian kirjojen suhteen kuin Metsän tytär Tuulikkikin, eli haluamansa kirja kannattaa ostaa silloin kun se on vielä saatavilla. Voi miten monesti olen vetkutellut jonkin tietyn kirjan oston suhteen huomatakseni, että kun vihdoin olisin sitä ostamassa, niin painos on loppuunmyyty, lisää ei ole tulossa, ja kirjaa on hankala löytää mistään käytettynä. Ja jos löytää, niin käytetty kirja maksaa monin verroin enemmän, kuin mitä se maksoi silloin uutena. Joten kantapään kautta opittu vinkki: ostakaa haluamanne kirja heti, jos rahatilanne sen sallii. Niin ja jos ylipäätään pidätte kirjoista. Kaikkihan eivät halua omistaa kirjoja, vaan tyytyvät lainaamaan kirjastosta, mikä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Kaikkia kirjoja ei kuitenkaan välttämättä ole kirjastossa saatavilla, ja itse tykkään tarpeen tullen, kun tietty kirja on käsillä silloin kun sitä tarvitsen.

Temple of Witchcraft


En nyt käy esittelemään kirjoja sen tarkemmin, koska esittelyt niistä löytyy tuolta mainitsemani linkin takaa. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tähän kirjasarjaan, jos kaipaa opettajaa noitaopintoihin, ja jos englanninkieli sujuu. Itse olen vasta ihan ensimmäisessä kirjassa menossa, ja jumissa ensimmäisistä harjoituksista niissä, joihin tarvitaan kaveri. Kyllä minulla periaatteessa olisi kourallinen kavereita, jotka voisivat auttaa näissä harjoituksissa, mutta aina on joku este ollut. Yleensä aikaa ei ole riitävästi kun nähdään, joidenkin kanssa nähdään tosi harvoin, ja joskus ei ole rauhallista hetkeä (pienet lapset). Näin olen siis jäänyt hieman jumiin, mutta olen lukenut kirjaa siitä kuitenkin eteenpäinkin. Nuo ensimmäiset tehtävät ovat energiankäsittelyharjoituksia. Ensimmäisessä kirjassa ainakin on suositus, että kirjan tietojen ja taitojen omaksuminen kestäisi vuoden ja päivän, mutta en tiedä tuleeko tämä aikataulu pitämään omalla kohdallani. Ehkä hiljaa hyvä tulee? Vuoden ja päivän opiskelun päätteeksi initioidaan (vihitään) seuraavalle tasolle (1. taso: noita --> toinen taso: papitar/pappi --> kolmas taso: ylipapitar/ylipappi). Koko kirjasarjan tiedot ja taidot omaksuttua, sitä on sitten ylipapitar (/ylipappi). Kuulostaa vielä kaukaiselta omalla kohdallani, mutta ei ollenkaan mahdottomalta, eikä toivottomalta.

Ensimmäinen kirja: the inner temple of witchcraft


Tämän postauksen idea tuli siitä, kun tänään saapuivat kolme viimeistä osaa omaan sarjaani <3. Nyt ne on kaikki omassa hyllyssä käytettävissäni silloin kun itselleni sopii. Ja jos tätä lukee joku joka on näistä asioista kiinnostunut, eikä ole vielä nähnyt kyseisiä kirjaesittelyitä. On näitä kirjoja vilahdellut muissakin tätä aihepiiriä käsittelevissä blogeissa. Itse tilasin nämä Adlibrikseltä, nämä on sielä suht. edullisia (hintahaarukka hieman yli kympistä reiluun kahteen kymppiin). Kirjat ovat siis hieman eri hintaisia kaikki. Kolme viimeistä osaa maksoi posteineen kaikkineen ~50 €. Hyviä opintoja magian ja noituuden parissa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti