Niin, työkirjojahan nuo ovat. Ajattelin esitellä omat kirjani, koska itse aina haluaisin nähdä kuvia muiden työkirjoista / Varjojen Kirjoista (vaikka ihan vaan kansista), mutta ymmärrettävistä syistä kuvia ei ihan hirveän paljon ole esillä. En edes haluaisi lukea niistä mitään henkilökohtaisuuksia, mutta kirjan ja sivujen koristelut ja muut ulkonäköasiat kiinnostaa kovasti.
Peilikirjani on joku vanha muistikirjatyyppinen valmiskirja, johon olen kannet päällystänyt uudelleen mustalla kuvioisella kontaktimuovilla. Osittaiset nahkapäällysteet ja metalliset tähdet oli valmiiksi kirjassa ostettaessa. Pienen peilinpalan olen myös liimannut kanteen. Tähän kirjaan kirjoitan unet, en usein, mutta joskus kun uni tuntuu merkitykselliseltä. Myös tarokkien ja riimujen kulloisetkin vastaukset kirjoitan tähän kirjaan.
|
Peilikirja |
Varsinainen Varjojen Kirjani on kymmenen vuotta sitten aloitettu mikälie vieraskirja tai vastaava, suurehko. Aikoinaan jo heti kesken jäänyt, tänä vuonna olen sitä elvyttänyt henkiin. Vähän uudistin kirjan ulkoista olemusta, kuivatin kasvin kirjan sisään liimattuun kirjekuoreen, olen poistanut pari sivua, jotka eivät tuntuneet sinne kuuluvan, ja uutta tietoa olen kirjaan lisännyt. Tai voineeko sanoa uudeksi tiedoksi, tuolta sähköisestä BoS:ista olen yrittänyt valikoida mitä siirtäisin varsinaiseen kirjaan, mutta aina iskee joku jarru päälle. Lähinnä ehkä siksi, kun en tiedä kuinka järjestäisin asiat kirjaan. Ja jättääkö tyhjiä sivuja osioiden väleihin ja kuinka paljon. Ja paljonko tietoa kirjaani mahtuu ym. Ymmärrän, että sellainen kansiossa muovitaskuissa oleva BoS on tuhannesti käytännöllisempi, mutta en voi sille mitään, että tykkään oikein kirja-kirjoista. Mitä noitamaisemman näköinen, sen parempi. Tuo omani ei varsinaisesti ole sellainen haaveitteni noitakirja, mutta kelpaa hyvin. Sellainen ultimate-ihana kirja on kyllä suunnitteilla, mutta vasta pään sisäisesti, eikä toteutusaikataulusta ole tietoa. Aion sitoa sen itse. Toivon, että kotipaikkakunnallani järjestettäisiin kirjansidontakurssi joskus lähitulevaisuudessa. Olen yhdellä viikon mittaisella kirjansidontakurssilla ollutkin edellistä ammattia hankkiessani.
|
Varjojen Kirjan entinen ulkoasu |
|
Sivujen syrjien kultaukset |
Kuvasta ei ehkä oikein hyvin erota, mutta sivujen reunat on kullattu, ja ne on vieläkin hyvässä kunnossa, kiiltävät ja semmoiset ei-rispaantuneet. Kultaus on myös ärsyttänyt jotenkin ihan liikaa, mutta nyt ne tuntuu jo oikeastaan aika hauskoilta. Ja käytössä varmasti patinoituu ja rispaantuu sitten mukavammiksi :) Tuo etukannen punainen pentagrammi on itse millälie-maalilla aikoinaan kirjaan maalattu, enkä viitsinyt alkaa rapsuttelemaan sitä irti. Ajattelin sitten maalata vaan akryylimaalilla päälle, kun tuo puna-musta väriyhdistelmä on omalla kohdallani niin kymmenen-vuotta-sitten-oli-okei. Väreistä senverran, että värit menevät itselläni kausittain. Jotkut värit ovat lempivärejä suunnilleen aina, mutta sitten osa väreistä saattaa jonkun ajanjakson (sanotaan nyt vaikkapa muutaman vuoden) kuluttua jopa ärsyttää. Nyt on menossa sellainen vihreä, turkoosi, ruskea, (violetti) ja ikuiset musta, harmaa (ja hopea) ja valkoinen siinä rinnalla. Violetti lähinnä mustan kaverina, tehostevärinä. Hopean lisäksi tykkään myös patinoituneesta messingistä ja pronssista (värinä).
|
Ulkoasun muutos käynnissä, kameran salama söi punaisen värin |
|
Uusi ulkoasu |
|
Hannunvaakuna |
Uudistus valmiina. Toistaiseksi. Pieni hannunvaakuna eli käpälikkö suojelevana symbolina pääsi koristamaan kirjan päätyä. Takakansi on vaan tuollainen musta, haluan pitää kirjan ulkoisesti melko simppelinä.
Aika harva haluaa paljastaa varjojenkirjansa sisältöä julkisesti, jotkut pyydettäessä joitakin asioita lähimmille ihmisilleen, jotkut eivät kenellekään. En itsekään monia asioita kirjan sisältä esittele, mutta pari kurkistuskuvaa voin laittaa. Almanakat kymmenen vuoden välein. Aika huono kynä tuo, jolla 2003 vuonna olen kynäillyt, kun näkyy noin rumasti läpi. Tämän vuoden kalenterissa merkitty siis vain täysikuut, uudet kuut ja superkuu, sekä sapatit. Seuraavasta kuun- ja auringonpimennyksestä maininnat.
|
Almanakat |
|
Symboleita |
Viimeisenä esittelyssä itsesidottu kirja puolivalmiilla kansilla. En ole löytänyt sopivaa kangasta, jolla haluaisin kirjani päällystää. Sivut ovat A4 kokoiset, ja niiden syrjät on poltettu (hitsipillillä :D ). Toistaiseksi kannet siis irtonaiset ja tylsät harmaat pahvikannet, mutta päällystän ne kyllä, kunhan löytyy sopiva materiaali. Tunnustan, etten ole aktiivisesti mitään päällystettä etsinytkään, kunhan on lojunut hyllyssä. Nyt kirja on päässyt kuitenkin käyttöön, kun aloin tekemään harjoituksia Inner Temple of Witchcraftin opastamana. Alussa vasta ollaan, kun ei ihan vielä ole kovin paljon aikaa harjoituksille. Baby steps. Kiitos Metsän tyttärelle
Tuulikille, jonka blogissa törmäsin tuohon Temple of Witchcraft -kirjasarjaan ja esittelyihin. Kolme ensimmäistä kirjaa on hankittuna :) Niin, siihen kirjaani siis.. Sinne kirjoitan oppimisestani, harjoituksien tuloksista, ajatuksistani ja aikatauluista ym. Näillä kolmella työkirjalla pärjään toistaiseksi hyvinkin, tosin käytössä on käytännön syistä myös se sähköinen BoS.
|
Siinä se raukka pönöttää, ilman vaatteita |
|
Poltetut sivujen syrjät |
|
Ensimmäisen harjoituksen ohjeistus |
|
"Anatomisesti" kuvatut kädet :D |
Toi on tosiaan hyvä harjoitus/työkirja tuo inner temple of witchcraft. Itse pääsin sillä hurjasti eteenpäin etenkin magian harjoittamisessa, vaikka olenkin jämähtänyt nyt siihen mediaatiota koskevaan oppituntiin :D Mulla on ne kaikki kirjat kirjahyllyssä ja tekis mieli vaan lukea eteenpäin tekemättä harjoituksia, mutta yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä niitä harjoituksiakin, koska siinähän oppii hyödyllisiä taitoja, joilla voi parantaa elämän laatua.
VastaaPoistaTää oli tosi kiva postaus. Ihmisten varjojen kirjat on aina mielenkiintoisia :)
Minä tuppaan olemaan myös aika kärsimätön monen asian suhteen, sellainen mulle-kaikki-heti-nyt-ihminen. Mutta opiskeluiden (tämän ja myös ammatin opiskelun) suhteen on onneksi malttia, sellainen "hiljaa hyvä tulee"-toimintamalli. Joissakin (harvoissa!) muissakin asioissa on onneksi tullut kärsivällisyyttä enemmän, tai sitten se on se kun ikää on tullut lisää.
VastaaPoistaItse yritän myös malttaa olla menemättä asioiden edelle (ITW:hen viitaten), vaikka olen vähän silmäillytkin kirjaa kokonaisuudessaan. Uskon kuitenkin, että kirjassa opittavat asiat esitellään ja opetellaan sopivassa järjestyksessä, jos sen tekee suunnileen kirjailijan ehdottamassa järjestyksessä. Nyt vaan täytyy hetken vielä malttaa odotella vapaa-ajan lisääntymistä, jolloin on sitten aikaa vaikka kuinka näille harjoituksille. Jotenkin mukavaa opiskella näitä asioita oman alan (luontoala) ohessa :)
Ja juu, toisten Varjojen Kirjat on mielenkiintoisia, niistä (ulko-asuista/koristeluista) saa inspiraatiota ja on mukavaa katsella, kuinka ovat kirjansa toteuttaneet.
VastaaPoista