keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kuusenkerkkäsiirappi

Enää ei taida löytyä sopivan pieniä kerkkiä kerättäväksi, mutta laitan kuitenkin ohjetta siirapin valmistamiseen. Kerkät ovat sopivan kokoisia keväällä. Tämä ohje käy myös männynkerkille, jos sellaisia on jollakulla saatavilla. Oman siirappini valmistin yhdessä kanssaopiskelijoiden kanssa, ja ohje saatiin koulusta. Kuusenkerkät kerätään mieluiten noin parin sentin mittaisina, mutta tuohon omaan siirappiin tulleista osa oli jo viisisenttisiä. Kahta senttiä pienemmätkin varmaan käyvät. Kerkkien keräämiseen tarvitsee maanomistajan luvan, mutta omasta pihakuusesta kerkkiä voi kyllä kerätä, ei tosin kannata, jos asut vilkasliikenteisellä alueella.

Ohje:
1 l kuusen- tai männynkerkkiä
2 l vettä
4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

Liota kerkkiä yön yli runsaassa vedessä (niin, että peittyvät reippaasti).
Seuraavana päivänä siivilöi kerkät ja laita keittymään kahteen litraan vettä. Keittele 1-2 h miedolla lämmöllä. Siivilöi ja ota keitinvesi talteen, siitä valmistuu siirappi.
Laita keitinvesi kattilaan (pitäisi olla suunnilleen litran verran) ja lisää sokerit. Keittele vielä 1-2 h ilman kantta, kunnes liemi on tummaa/punertavaa ja siirappimaista (ei ihan hirveän paksua). Jos haluat juoksevampaa siirappia, lyhennä keittoaikaa.

Muista,että jos valmistat suuren määrän kerralla, keittoaikakin pitenee huomattavasti, terveisin koko päivän siirappia keitellyt.. :D

On sielä pieniä kerkkiäkin, isojen alla


Yön yli likoamassa, kansi päällä

Kerkkien keittoliemi valmiina keiteltäväksi

Valmis, pullotettu kerkkäsiirappi

Tällä ohjeella tulee hyvä siirappi (tosin omaan makuun vähän liian makeaa, mutta siirappia kun on niin...)
Maistunut on, kuten kuvasta näkyy, pullokin oli täynnä siirappia. Oikein hyvää ainakin vaniljajäätelön kanssa, sopii varmasti myös lettujen päälle ja muihin jälkiruokiin.

2 kommenttia: