tiistai 18. kesäkuuta 2013

Itsetehty hyttysöljy

Tässä kerron yksinkertaisen ohjeen mm. hyttystenkarkotukseen sopivalle öljylle. Tuoksu on ihana, ei tarvitse sietää kaupan hyttysmyrkkyjen hirveää tuoksua (hajua..), ja aineksetkin saanee helpohkosti hankittua.

Tarvitaan:
-kylmäpuristettua sitruunarypsiöljyä (sitä saa ainakin marketeista, varmaan useista pienemmistäkin kaupoista),
-kuusen tai männyn pihkaa,
-tiiviskantinen lasipurkki tai tiiviskorkkinen lasipullo,
-kattila ja puukko
-joku kapeahko tikku keitteen sekoitteluun, esim. kuorittu ohuehko tikku sopii hyvin. Tee tikusta riittävän pitkä, että yletyt sekoittamaan lasiastiasi pohjia myöten.

Tavallinen kylmäpuristettu rypsiöljy käy tähän myös, mutta ei ole yhtä tehokasta hyttysten karkotukseen, kuin sitruunalla maustettu. Muista myös, että pihkan kerääminen puista ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Pihkankeruuseen tarvitaan joku kannellinen astia, johon sitä kerätään, esim. pilttipurkki tai joku muu senkaltainen. Tarvitset myös puukon.

Puhdista pihka ja pilko se pieniksi palasiksi/murusiksi. Ei haittaa jos sekaan tulee vähäinen määrä puun kuorta, jos et saa kaikkea poistettua (itse rapsuttelin puukolla, koska pihka oli kovaa). Laita noin kolme teelusikallista pihkaa lasipurkkiin ja kaada päälle sitruunarypsiöljyä, mutta ei ihan täyteen saakka, jätä reilu sekoitteluvara. Tämä määrä sopii n. pilttipurkin kokoiseen annokseen, tai hieman suurempaan purkkiin tehtäväksi. Määrät ei ole niin hirveän tarkkoja, mutta suhde on jotakuinkin 2 tl pihkaa/1 dl öljyä. Sitten pihkaöljy laitetaan vesihauteeseen keittymään sellaiselle lämmölle, että vesi kattilassa kiehuu ihan hiljakseen. Laita vettä kattilaan mielellään sen verran, että öljy on kokonaan veden alla. Varo, ettei vettä mene öljyn sekaan. Sitten kiehutellaan reilun tunnin verran, välillä sekoitellen pohjia myöten. Pihka tarttuu kuumetessaan tikkuun kiinni, yritä varovasti saada se takaisin seoksen joukkoon. Pihka jämähtää keitettäessä myös lasipurkin pohjaan, ja sinne se saa jäädäkin. Valmis pihkaöljy jäähdytetään, sekaan voi lisätä vielä öljyä sen verran, että purkki tulee täyteen. Säilytetään huoneenlämmössä. Käytetään suoraan iholle, lisätään tarvittaessa.
Puhdistamattomat pihkat

Puhdistetut ja pieniksi pilkotut pihkat

Monen kokin öljyt vesihauteessa

Puolivalmis seos

Valmiit öljyt
Tällä ohjeella, ja keskenään suunnilleen samoilla määrillä ja valmistusajalla tuli tulokseksi erinäköisiä öljyseoksia ryhmän kesken, osalla oli sameampaa ja osalla kirkkaampaa öljyä. Itse sekoittelin tiuhaan, ja oma öljyni on sameaa. Keittoaikakin saattaa vaikuttaa, vaikka suunnilleen sama aika keiteltiin öljyjä. 

Mikäli tulit keränneeksi pihkaa runsaanpuoleisesti, säilytä sitä kuivassa paikassa lasipurkissa tai pahkakupissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti